Lohikäärme, joka pelkäsi🐉

Kylällä on omat sääntönsä, ja tärkein niistä on, ettei vuorelle saa koskaan mennä. Luolasta kuuluva itku ei kuitenkaan kuulosta hirviöltä, ja lapsi päättää lähteä matkaan. Polku kulkee irtonaisten kivien yli ja piikikkäiden pensaiden läpi. Luolassa on pimeää ja lämmintä. Aivan perällä makaa lohikäärme käpertyneenä kerälle, ladon kokoisena ja haavanlehden lailla vapisten.

Lohikäärme pelkääkin kyläläisiä, heidän soihtujaan ja kovia ääniään. Lapsi on nyt kahden tulen välissä: luolassa on uusi ystävä, mutta kyläläiset eivät halua kuunnella. Sadun ytimessä on se, miten lapsi yrittää saada heidät kohtaamaan ja mitä kohtaamisesta seuraa.

Satu sopii ritareista ja lohikäärmeistä pitäville lapsille, mutta myös sellaisille, joita itseään joskus pelottaa. Se näyttää, että suurikin ja vahvakin voi pelätä. Satu voi olla hyvä lukea, kun lapsi on huomannut, ettei joku ollutkaan sellainen kuin hän ensin ajatteli: uusi kaveri, naapuri tai aidan takana haukkuva koira.

Kolmivuotiaalle tämä on lempeä satu itkevän lohduttamisesta. Kahdeksanvuotias saa enemmän pohdittavaa: keskustelut lohikäärmeen kanssa, suunnitelman kyläläisten vakuuttamiseksi ja kysymyksen siitä, kuka oikeastaan oli alun perin vaarallinen.

Sisarus voi ryhtyä aseenkantajaksi ja kantaa lyhtyä, ja koira voi haistella polun vuorelle. Jos lapsella on lohikäärmepehmo tai leikkikilpi, sekin voi tulla mukaan. Kerro jostakin, mihin lapsi turvautuu pelätessään, vaikkapa taskulampusta tai tietystä laulusta. Juuri se voi rauhoittaa lohikäärmeen.

Lukemisen jälkeen voitte jutella tilanteesta, jossa joku teistä luuli toista epäystävälliseksi tai vaaralliseksi, mutta olikin väärässä. Mitä lohikäärme pelkäsi, ja mitä te itse pelkäätte? Piirtäkää lohikäärme iloisena. Lisää satuja linnoista ja siivistä löydät teemasta Ritarit ja lohikäärmeet.